Lue Raamattua

Maailma on täynnä kirjoja ja ihmisiä, jotka eivät niitä lue.

On paljon näennäisen tärkeää puuhastelua, muita harrastuksia, joilla voi täytellä elämäänsä työn ja perhe-elämän ohessa. Monetkaan nykyihmiset eivät pidä lukemisen merkitystä kovin korkealla. Siten voisi luulla, että heidän maailmankuvaansa on astetta vaikeampi vaikuttaa. Mutta pitääkö se todella paikkaansa? Onhan myös sellaista viihdettä mikä ei vaadi pitkien tekstien lukemista; elokuvia, näytelmiä, musiikkia, elektroniikkaa, pelejä, mainoksia, mainoksia ja mainoksia. Ja sitten on myös tätä popularisoitua tiedettä, eli helposti ymmärrettäviksi tehtyjä tutkimustuloksia, jotka ihmisten tulisi ottaa vastaan, pureskelematta, sellaisinaan, vain koska ne ovat tiettyjen alojen asiantuntijoiden tuottamia. Itse pidän tätä jälkimmäistäkin sarkaa vain viihteen jatkumon toisena päänä. Miksi? Kuka on maksanut tutkimuksen teon? Onko tutkimuksen maksajalla esimerkiksi kaupallinen tai lakitekninen motiivi saada aikaan tietynlaiset tutkimustulokset? Onko se voinut olla vaikuttamatta tutkimuksen tekoon? Mikä on asiantuntijoiden hintalappu? Ovatko he ostettavissa, ostettu, “maksajan taskussa?”

No mitä luulet, onko kirjallisuus kokonaisuudessaan siis vain eräs manipulaation laji, propagandaa? Tekeekö se manipuloijan vihaiseksi, että hän ei saa yleisöä meuhkaamiselleen? Hengellisen kirjallisuuden erityistapauksessa ei ole tarkoitus manipuloida ihmisiä sisään tai syvemmälle mihinkään aatteeseen, vaan saada heidät uskomaan totuuteen. Miksi uskoisit tämän? Miksi totuus sitten vaatii puolusteluja? Onko koskaan näin?

Maailma on tällä hetkellä niin täynnä valheita, juuri tuolta viihteen maailmasta pulputen, että kyynikon on vaikea uskoa totuutta olevan olemassakaan. Totuus löytyy kaurapuurosta, sanotaan. Ehkä siinä on jotain perääkin. Mikä sitten on totuus? On olemassa eräs mustavalkoinen totuusväite, jonka mukaan Raamattu on Jumalan sanaa, eikä Jumala valehtele. Miksi uskoisit tämän?

Minä puolestani lihallisena ihmisenä voin sortua “lain alle” eli uskonnolliseen suorittamiseen tai puolestaan liialliseen vapauteen, mikä voi näkyä vääränlaisina painotuksina osaltani ja teksteissäni. Liioitteluakin siellä voi esiintyä ja usein olen varmasti myös ihan reilusti väärässä. Älä siis usko minunkaan sanaani vain koska niin on sinulla ollut tapana tehdä.

Kehoitan sinua hypoteettinen lukijani nyt tutustumaan itse Raamattuun tästä näkökulmasta käsin, että se voisi olla Jumalan sanaa ja puhetta juuri sinulle, ja katsomaan, voisiko tuo vanha kirjasto puhua sinulle juuri tähän hetkeen, henkilökohtaisesti. Voitko rehellisesti löytää siitä valhetta? En pitäisi mahdottomana että yllätyt.

Myös sielunvihollinen on saanut muutaman repliikin Raamatusta. Niissä yhteyksissä käy ilmi hänen asemansa valheen isänä. Ei ole vaaraa erehtyä ja uskoa hänen valheisiinsa, koska konteksti selvästi osoittaa, että nyt tulee sumutusta. Myös jotkin Raamatun henkilöistä eivät ole olleet puhtaita pulmusia vaan ovat turvautuneet valheisiin. Tämäkin käy ilmi tarkkasilmäiselle lukijalle, koska siitä seuraa Jumalan vihastuminen. Tällä varauksella suosittelen, että tutustut itse tähän opukseen ja selvität itsellesi, onko Raamattu totta. Koettele kaikki. Totuus kestää sen.

Ehtoollinen

”Tämä on uusi liitto minun veressäni.” Tähän ajatukseen heräsin viime lauantaiaamuna. Koin sen Jumalan puheeksi minulle. Hänellä on tapana vastata rukouksiin joskus myös tällä tavalla. Olin ennen sitä pohtinut jo pitemmän aikaa tulisiko kristittyjen viettää sapattia lauantaina kuten Raamatussa tehdään, vai pyhittää sunnuntait lepopäivänä. Tämä selkiytti tilannetta omalla kohdallani siten, että päätin mennä seuraavan päivän ehtoolliskokoukseen, ja pyhittää jatkossakin sunnuntain pyhäpäivänä. Seuraavat Raamatun paikat liittyvät asiaan ja osoittavat miksi ehtoollinen on enemmän kuin tärkeä kristityille.

Ehtoollisen asettamissanat Luukkaan mukaan kuuluvat seuraavasti: ”Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee.” Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan. (Luukas 22:17-20 [FinPR])”

Ehtoollisen asettamissanat Korinttolaiskirjeen mukaan kuuluvat seuraavasti: ”Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni”. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni”. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois. Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi; mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne. Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne. Muista seikoista minä säädän, sitten kuin tulen. (1. Korinttolaiskirje 11:23-34 [FinPR]”

Myös Heprealaiskirjeessä selitetään ehtoollisen (sekä kasteen?) merkitystä: ”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ”suuri pappi, Jumalan huoneen haltija”, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. (Heprealaiskirje 10:19-27 [FinPR])”

Kukin tutkiskelkoon omaa sydäntänsä näiden äärellä.

Minä teen samoin.

Kehoitus evankelioida

Mistä aiheesta haluaisin kirjoittaa tänään? Onko se oikea kysymys? Haluaisin Jeesuksen olevan kaiken tekemiseni keskiössä ja silloin kehoitus kirjoittamiseenkin tulisi tulla Pyhältä Hengeltä. Myös aihe. En tiedä, olenko sellaisia vielä saanut.

Kirjoittamisen lahjan ei pitäisi olla oman egon pönkittämistä varten vaan sen tulisi oikeassa käytössä kirkastaa Jeesusta. Onko tämä vain tällaista pelin sivutehtävän omaista puuhastelua, oikean elämän ”suuren tehtävän” välttelyä. Sanassa meidät on nimittäin lähetetty maailmaan täyttämään Jeesuksen käskyt, joista eräs tärkeimmistä on lähetyskäsky. Voiko siinä edes ajatella palvelevansa näin kotoaan käsin mukavasti tietokoneen äärellä? Vai pitäisikö reippaasti mennä ja maastoutua ihmisten joukkoon ja vaikuttaa sieltä käsin, ruohonjuuritasolta, eräiden evankeliointiopetusten mukaan siunaten, ystävystyen, avustaen ja sitten kertomalla Jeesuksesta.

Kohtaamispaikalla, jossa vapaaehtoistyöskentelen olen ihminen ihmisten joukossa. Mutta kerronko päivittäin uskostani? En, ainakaan vielä. Pitääkö minun siis vain kärsivällisesti odottaa, että Jumala avaa minulle sellaisia tilaisuuksia, joissa voin näin luontevasti toimia? Vai pitääkö minun mennä rohkeasti omalle epämukavuusalueelleni? Loukkaako se paikan sääntöjä? Tekeekö se kävijöiden ja työntekijöiden olon jollain tavalla epämukavaksi? Mikä on tähän erityistilanteeseen sopiva protokolla?

Paikassa käy paljon tavalla tai toisella sairaita ihmisiä – kaikillahan joku pieni tai isompi vaiva on – ja parantajaevankelistalla olisi siten kysyntää. Olen välillä kokenut melko selvän kehotuksen hengessäni kertoa miten Jumala on minua monesta vaivasta rukouksen avulla parantanut ja sitten pyytää saisinko rukoilla ihmisten puolesta että he parantuisivat. Ehkä vielä joskus uskallan tarttua tässä tuumasta toimeen. Minä en siinä tapauksessa olisi parantaja, vaan Jeesuksen henki, joka vaikuttaa kauttani. Itse olen aivan tavallinen ihminen, jolla ei ole mitään erityiskykyjä. Tiedän, että tämä parantamiseen liittyvä valta on kaikille uskoville annettu, Jeesuksen nimessä. Se pitää vain uskoa omalle kohdalle ja ottaa tuo sielujen voittamisen työkalu reippaasti käyttöön. Hän on ristillä kantanut syntimme ja sairautemme.

Olenko riittävän hullu uskomaan tämän omalle kohdalle ja toimimaan uskossa sen mukaisesti? Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Ihmeet ja merkit seuraavat julistettua sanaa. Seuraavaksi käytän aikaani uuden testamentin parissa sekä rukouksessa ja koetan saada näihin kysymyksiin selkeämpiä vastauksia. Pyydän selkeää johdatusta sinulta Isä Jumala, Jeesuksen nimessä.

Sunnuntain sikermä

Minä toivon ja kertoa uskallan
Paikasta paikkaan menen ja julistan
Aakkosia Jumalan sanasta tulitan
Vain armosta Korkeimman

Minun maailmani pieni ja kivinen, mutkainen polku
Liukaskin vielä on kumpuinen tie
Tahtoni eteenpäin riitä ei aina
Mutta Jumala puoleensa vetää ja kotihin vie

Tahtoni heikko ja kiusaukset lihan
Langenneet enkelit on ilkeitä aina
Vihollisen voima ja valta ne väistyä joutuu
Sanan säilä ja rukous on aseeni vain

Resurssien käytöstä ja riippuvuuksista

Haluaisin tänään kirjoittaa resurssien oikeanlaisesta hyödyntämisestä sekä riippuvuuksista. Esimerkkitilanne omasta elämästäni; haluaisin ostaa uuden läppärin ja uuden Raamatun. Minulla on molempia jo ennestään. Yritän perustella itselleni sekä miksi niitä tarvitsen, että miksi minun ei kannattaisi niitä ostaa. Käykö järkeen? Ellei, lue eteenpäin.

Onko syytä ajatella, että uuden tietokoneen tai uuden Raamatun hankinta ovat tuhlausta? Vai voiko niitä nähdä sijoituksena johonkin parempaan, tulevaisuudessa: kirjoittamiseen, evankeliointiin? Ovatko ne Jumalan valtakunnan sijoituksia, vai palvelevatko ne vain omia, itsekkäitä tarkoitusperiäni – välineurheiluna? Voisiko aikani ja rahani käyttää järkevämmällä tavalla kuin miettien tällaisia asioita, jotka ovat kuitenkin aika triviaaleja, maallisia murheita? Olisiko järkevämpää mennä itseensä, hakeutua jälleen parannuksen paikalle?

Onko shoppailu eräs ”päihde”, johon olen jo koukussa? Tarvitsenko aina jonkun uuden ”päihteen” elämääni? Onko muunlaista elämää olemassakaan? Minulle? Ylipäätään? Tämän ”päihteen” ei välttämättä tarvitse olla kemiallinen tuote, vaan tarkoitan tässä yleisesti riippuvuutta aiheuttavaa käyttäytymismallia; joka palkitsee lyhyellä tähtäimellä, ja siten koukuttaa, mutta aiheuttaa pitkällä tähtäimellä ”krapulan” eli vieroitusoireita ja muita haittoja. Esimerkiksi älypuhelimet ovat eräs nykyajan riippuvuutta pahiten aiheuttavista epäjumalista. Koetappa olla kuukausi ilman, ”I dare you”! Toisaalta niidenkin kautta on mahdollista tavoittaa evankeliumilla ihmisiä ympäri maailmaa. Kaksipiippuinen juttu, sanoi sinisorsa haulikosta.

Lopulta asiani ovat edellä mainitusta huolimatta aika hyvin. Toimeentuloni on tällä erää turvattu muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin. Se on enemmän kuin monella muulla ihmisellä, sekä määrältään ja kestoltaan. Saan apteekista sellaiset lääkkeet, joita syömällä pysyn lähestulkoon täysissä järjissäni (suhteellista, tiedän). Toisaalta niistäkin on omat haittansa, jotka tullevat eteen vuosien saatossa. Kaikki me kuolemme joskus. Käyn lisäksi terapiassa, mikä tavallaan viihdyttää minua, mutta ei aina vie asioitani toivomallani tavalla eteenpäin. Itse joudun kaiken raskaan työn tekemään, ja nostamaan juurineen jokaisen kannon maasta siitä väärästä istutuksesta, jonka sielunvihollinen on vaikeina vuosinani koettanut kylveä pieneen kiviseen sydämeeni. Minulla on tästä huolimatta myös paljon aikaa käytettävissä esimerkiksi tämän kaltaiseen pohdintaan.

Vähän poimimalla edellisestä kappaleesta saadaan irti: rahariippuvuus, ahneus, kitsaus, ylpeys, lääkeriippuvuus, itsekkyys, laiskuus. Vai olenko itselleni liian ankara? ”Only God can judge me”.

Saan turvata Jumalaan siinä, että Hän auttaa minua kaikessa. Hän yksin siihen pystyy. Minä en. Hän on kylvenyt minuun myös uskon siemenen, joka on saanut kasvaa, murtaa pikku hiljaa kiven sydämestäni, uudistaa siitä ympärileikatun lihasydämen, ja varjostaa lopulta alleen kaiken vihollisen voiman ja vallan. Osan tästä sanon uskossa enkä näkemisessä, koska prosessi on yhä kesken.

Hän on se liikkumaton liikuttaja, jonka ansiosta universumi pysyy koossa ja toimii niin kuin sen pitää. Hän tietää elämäni jokaisen mutkan jo ennen niiden tapahtumista; pysynkö tiellä vai meneekö pitkäksi.

Pyydän lopuksi rukouksessa Isältä Jumalalta Jeesuksen veren suojaa minun ja perheeni elämän ylle Jeesuksen nimessä. Pyydän sitä samaa myös teille, hypoteettiset lukijani. Vapauttakoon Hän minut ja teidät haitallisista riippuvuuksistamme; ohjatkoon Hän myös meidän ajan ja muiden resurssien käyttöämme valtakuntansa hyväksi. Johdattakoon Pyhä Henki meitä matkallamme kotiin ja lohduttakoon Hän meitä, aina Jeesusta kirkastaen, Aamen.

Ole siunattu.

”Ole vähässä uskollinen… ”

Aika, mikä on käytettävissä yhteiseen tehtäväämme on rajallinen, ihmiset kärsivät niin pitkään kun tehtävä on vielä kesken, heitä ajautuu koko ajan suurin joukoin kadotukseen ja kaikkea toimintaamme ohjaa tuska hukkuvista sieluista. Palvella voi monessa paikassa ja monella tavalla. Itse haluaisin hyödyntää aikani ja lahjani oikein, saada jotain oikein tuntuvaa aikaan Jumalan maailmassa.

Olen hyvä kirjoittamaan. Jeesus on lähettänyt meidät, seuraajansa, evankelioimaan tämän maailman. Yksi tapa toteuttaa tätä suurta toimeksiantoa on luoda maailmaan lisää hyvää evankelioivaa kirjallisuutta, mutta sen luominen edellyttää evankelioivaa elämää. Pitää tietää mistä tekstissään puhuu. Pitää nähdä, miten ihminen tuodaan käytännössä vanhasta syntielämästään parannuksen paikalle, ristin juurelle, ja miten veren evankeliumi jaetaan oikein. Tästä pitää olla käytännön kokemusta.

Pienryhmät, kotikokoukset ja varsinaiset Jumalanpalvelukset, kristittyjen yhteys, antavat hyvät eväät elämään ja evankeliointiin. Elämä maailman ihmisten keskellä antaa puolestaan paljon tilaisuuksia evankeliointiin.

Käytänkö itse tällä hetkellä aikani ja lahjani oikein? Olenko itsekäs? Toiminko, jotta minulla itselläni olisi kivaa, vai Jeesuksen lähetyskäskyn toteutuksen eteen tehtävässä tai toisessa?

Palveleeko esimerkiksi vapaaehtoistyö, jota tällä hetkellä teen, evankelioinnin maailmaa? Kohtaamispaikalla, jossa työskentelen, on mahdollista tavata paikkakuntani ihmisiä laidasta laitaan. Siten se on hyvä testiympäristö. Mitä teen siellä, ei vie kohtuuttomasti minun aikaani. Autan keittiötöissä, saan jutella ihmisten kanssa. Työ ei kuormita minua liikaa, ja tulee hyvä mieli kun saa omalla tekemisellään auttaa muita. Lisäksi työ rytmittää omaa viikko-ohjelmaani, ja tukee omaa jaksamistani, koska ihminen on luotu vuoroin tekemään työtä ja vuoroin lepäämään. Työ voi luoda tilaisuuksia kertoa Jumalan suurista töistä sanoin ja teoin.

Entä palvelevatko harrastukseni Jumalan maailmaa? Ihminen tarvitsee myös lepoa ja palautumista voidakseen hyvin. Tätä taustaa vasten mikä tahansa ei suoranaisesti haitallinen harrastus voi olla perusteltua. Ajankäytöllisesti harrastukseni eivät vie leijonanosaa ajastani, joten voin ehkä olla turvallisilla mielin niiden suhteen. Vain kirjoittamiseen niistä uhraan vielä melko paljon paukkuja, mutta pidän sitä sijoituksena tulevaisuuteen.

Voisin tehdä parannusta siinä, että viettäisin nykyistä enemmän aikaa rukouksessa, kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Voisin myös viettää enemmän aikaa Sanan äärellä. Voisin viettää enemmän aikaa tarkkaillen, miten hyvät evankelistat paikkakunnallani toimivat ja käyttävät aikaansa. Voisin viettää vähemmän aikaa miettien omaa heikkouttani, puutteitani ja menneisyyttäni, sillä Jumala tietää tämän kaiken, ja on minut niistä huolimatta kutsunut pelastukseen ja ehkä myös tähän evankelistan tehtävään.

Kiitoksia rukoustuestanne, jotta minulle johdattuisi paras tapa palvella tätä maailmaa!

Metamorfoosini

Kuin perhosen elämässä, myös ihmisen elämässä on useita eri vaiheita. Perhonen emosta syntyessään on muna, josta tulee aikanaan toukka, josta sitten kotilo, josta lopulta perhonen, joka puolestaan pariteltuaan munii munan. Muna, jonka kuvainnollisesti perhosena aikaansaan on, minun konkreettisen jälkikasvuni lisäksi, on se muu mikä jää minun jälkeeni elämään ja vaikuttamaan tähän maailmaan; ideoita, ajatuksia, jotka olen saanut paperille tai muuten kiertämään ihmiseltä ihmiselle tavalla tai toisella. Pienen pieni osa on myös uskon vaikuttamia hyviä tekoja, jotka toivottavasti lämmittävät ihmisten mieltä. Pieni osa niistä on minun omaa tuotostani, suurin osa ympäristöni tuotosta, lainattua, valikoitua, käsin poimittua; mitä olen tiedostaen tai tiedostamattani imenyt itseeni ja sisäistänyt elämänfilosofiakseni törmäillessäni elämässäni ihmisiin ympärilläni, ja myös esimerkiksi hyvän, usein hengellisen kirjallisuuden kautta. Tämän kuvainnollisen munan tarkoituksena olisi luoda jotain positiivista, jolla olisi itsessään voima kertautua ja muuttaa lukijoidensa elämää paremmaksi. Se edellyttää positiivista elämänasennetta ja sen mukaista elämää; molemmat asioita, joiden kanssa vielä tällä kirjoitushetkellä kamppailen. Tällä hetkellä näen itseni olevan vielä kotilovaiheessa, rikkoen kamppaillen hetki hetkeltä kotiloni seiniä, antaen valon ja lämpöisen ilman tunkeutua iholleni kuoren raoista. Kotilovaihe on menneen elämän ymmärtämistä, hyväksymistä ja eräällä tavalla myös irtipäästämistä siitä, jotta menneisyyteni ei veisi mahdollisuuttani elää täysillä, ollen läsnä nykyhetkessä. Myös taipumus tulevaisuuden mahdollisten katastrofien ennakointiin on menneisyyteni tuotos, joka sekin vie pois läsnäoloa hetkestä. Näistä ajatus- ja toimintamalleista irti päästäminen vaatii paljon kovaa ajatustyötä ja myös toistoja. Niin pitkään kuin kamppailen omien sisäisten ”demonieni” kanssa, kamppaillen irti kuvainnollisesta kotilostani, en voi olla vielä täysin vapaa. Vapauduttuani sisäisistä kahleistani, jotka ovat lopulta olemassa vain lukkiutuneissa ajatusmalleissani, voin ehkä yltää haaveeseeni ja aloittaa täydellä teholla oman kirjani kirjoittamisen. Olkoon se tämä ”perhosen muna”, jota yhä ajatustasolla haudon, mutta älköön se viekö päähuomiotani omalta pojaltani, hänen kasvatukseltaan ja omalta perheeltäni.