Sohaisu ortomolekulaariseen lääketieteeseen

Viime yön nukuin oman mittapuuni mukaan kohtuullisesti, tosin uni jäi jälleen kerran määrällisesti melko vähiin. Sain yhteensä vajaat viitisen tuntia tehokasta uniaikaa, jona aikana en herännyt kertaakaan. Olen tässä virkeänä valvoskellessani hyödyntänyt omaa aikaani tutkimalla vitamiinien hyödyntämistä psyyken ongelmien hoidossa – ortomolekylaaristä lääketiedettä – ja tullut siihen tulokseen, että C -vitamiinin ja B3 -vitamiinin eli niasiinin runsas päivittäinen annostaminen voisi olla ratkaisu psyyken ongelmiini. Niasiini auttaisi Abram Hofferin mukaan psykoottisiin oireisiin ja voisi joillakin potilailla riittää jopa ainoaksi lääkkeeksi, joka saa skitsofreniatason sairauden hallintaan (ei tosin paranna sitä pysyvästi, mutta käytännössä estää sen elämää vaikeuttavan oireilun säännöllisen annostuksen keston ajan). Niasiinin on todettu myös auttavan alentamaan huonoa kolesterolia ja nostamaan hyvää kolesterolia. Valitettavasti en löytänyt sitä nikotiinihappomuodossa riittävän suuria pitoisuuksia sisältävinä valmisteina Suomen markkinoilta, joten jouduin turvautumaan tilaamaan niasiiniamidia. Se on muuten saman kaltainen psyyken alueen vaikutukseltaan, mutta sillä ei ole näitä myönteisiä kolesterolivaikutuksia. Toisaalta siinä on vähemmän sivuvaikutuksia.

C-vitamiinia suositellaan suojaravinteeksi B3:n eli niasiinin ohessa. Yksistään C-vitamiini voi suurilla annostuksilla parantaa mielialaa, lievittää masennusta ja ahdistuneisuutta. Olen jo muutaman päivän ajan nostanut C-vitamiinin annostustani, enkä ole sinä aikana tarvinnut ottaa tarvittavia ahdistuslääkkeitäni, joita olen muuten joutunut käyttämään lähes päivittäin, eli vaikutus on siltä osin välitön ja huomattava. Myös mielialani on jo havaittavasti parantunut, jonkin verran.

Jään mielenkiinnolla odottamaan mahdollisuutta testata niasiiniamidin käyttöä, jahka tilaamani tuotteet saapuvat. Käyttäjäkokemusten perusteella niasiiniamidi voi parantaa myös yöunien pituutta ja laatua merkittävällä tavalla. Potentiaalisesti pystyn siis kahdella vitamiinilisällä, C ja B3, vitamiinien virallisia saantisuosituksia huomattavasti korkeampina annostuksina, vaikuttamaan ahdistuneisuuteeni, mielialaani, nukkumiseeni ja lisätä samalla huomattavasti todennäköisyyttä etten romahda uudestaan psyykkisesti sairaalakuntoon.

Mistä sain kipinän tällaiseen kokeiluun? Luin erään suosikkikirjailijani Philip K. Dickin elämän loppumetreillä työstämää opusta The Exegesis of Philip K. Dick. Se on koottu hänen sekalaisista kirjoituksistaan, joita hän ei ehtinyt itse julkaista ennen kuolemaansa. Siinä kirjailija avautuu hyvin vastaavanlaisista kokemuksista joita olen itsekin kokenut, ja itselääkinnästään vesiliukoisilla vitamiineilla korkeilla annoksilla, sekä saavuttamistaan positiivisista tuloksista psyyken toimintaan. Hän ei kertonut yksityiskohdista, joten jouduin Googlettamaan asiaa, ja törmäsin lopulta ortomolekylaariseen lääketieteeseen ja sitten erääseen alan pioneereista / populärisoijista, tohtori Abram Hofferiin. Luin joitain hänen teksteistään. Innostuin. Tilasin melkein samoin tein 200 kpl 500 milligrammaista niasiiniamidia. Koe jatkuu kun tuotteet saapuvat, raportoin tuloksista tänne.

Miksi julkinen terveydenhuolto ei sitten suosittele tällaista kustannustehokasta ja todistetusti toimivaa ja turvallista lähestymistapaa psyyken ongelmiin? Veikkaan, että se liittyy ”follow the money” ilmiöön. Vitamiineista ei kukaan hyödy taloudellisesti riittävässä määrin. Niitä kun ei saa patentin alle. Psyykenlääkkeissä on sen sijaan korkeat katteet, ja ne ovat yleensä KELAn kautta valtion korvaamia. Potilas ei onneksi ole maksumies, mutta raha valuu valtion kirstusta KELAn kautta lääketehtaille. Epäilen, että reseptien kirjoittajat asiakasrajapinnan myyntiedustajina saavat myös hyötyä tavalla tai toisella…

EDIT

Nyt olen reilun viikon ajan syönyt C-vitamiinia noin 2000 – 3000 mg / vrk annostuksella, aamupainotteisesti. Päiväväsymykseni on sen avulla oleellisesti laskenut: olen virkeämpi. Myöskään tarvittavia ahdistuslääkkeitä minun ei ole tarvinnut tänä aikana ottaa, minkä lasken huomattavaksi plussaksi.

Niasiiniamidia olen myös päässyt kokeilemaan muutaman päivän ajan. Eilen nostin annostuksen 1500 mg / vrk, jaettuna 3 annokseen pitkin päivää, koska valmisteen turvaraja on 12,5 mg per painokilo, ja tuo on siten minulle ylipainoisena vielä turvallista. Jotkin sivustot suosittelevat molemmille vitamiineille vieläkin korkeampia annostuksia optimaalisen terapeuttisen vaikutuksen saavuttamiseksi, mutta itse ajattelen, että pienin vaikuttava annostus on se, mihin tähdätään. Olen huomannut, että unenlaatuni on jo parantunut tällä nykyisellä annostuksella. Unessa on yhä hieman ongelmaa kokonaispituuden suhteen, mutta nyt on ollut jo sellaisia öitä, että nukun pitkiä jaksoja heräämättä välillä. Se on minulle uutta, koska yleensä uneni on sangen katkonaista. Eräänä yönä nukuin 8 tuntia yhdellä heräämisellä, mikä oli jo suuri voitto. Enemmän tällaista toivoisin kokevani ja ehkä pidemmällä aikajaksolla vitamiinien vaikutus lähtee paranemaan entisestään. Päivittelen tänne sitten kokemuksiani.

Eräitä kummallisia unia / tapahtumia

Seuraaviin tapahtumiin voisi löytyä osittainen selitys uniapneastani, mutta en voi ymmärtää jokaista näistä edes sen kautta, vaan ne ovat minulle yhä selittämättömiä ilmiöitä.

Näin kerran, pari vuotta sitten, useaa sisäkkäistä unta yhtä aikaa. Mitä tarkoitan tällä? Näin siis unta siitä, että olin nukkumassa sängyssäni. Unessani heräsin ikään kuin unestani, nousin sängystäni, jossa oikeastikin nukun, ja touhusin päivääni eteenpäin jo melko pitkälle – kunnes heräsin uudestaan sängystäni. Tätä toistui muistaakseni kolmisen kertaa. Heräämiset olivat siten valeheräämisiä ja tapahtuivat uneni sisällä. Lopulta en ollut ollenkaan varma siitä, oliko sillä hetkellä kokemani todellisuus unta unen sisällä, eräänlainen unikupla odottamassa puhkeamistaan, vai oliko kyseessä aito herääminen ja kokemus todellisuudesta. Unet muistuttivat siinä määrin tätä aitoa todellisuutta, etten saanut kovin pian asiasta selvyyttä.

Toinen kummallinen uni-ilmiö on unihalvaus ja siihen liittyvä ns. ”old hag” eli vanha noita-akka. Heräsin sängyssäni siihen, että en voi liikuttaa kehoani. Yläpuoleltani, katon läpi tuli läpikuultava harmaa ja aaltoileva noita-akkaa muistuttava ilmestys, jolla oli pitkät ja terävät hampaat. Se näytti kuolleelta. Se alkoi vetää minua irti kehostani katon läpi. Huusin ”Apua, apua!”, mutta mitä suustani todellisuudessa pääsi ulos oli pelkkää pihinää. Se oli kuitenkin tarpeeksi herättämään eri huoneessa nukkuvan puolisoni, joka tuli herättämään minut. Olin silminnähden järkyttynyt. Mikä erottaa tämän muista tavallisista painajaisista on se, että useilla ihmisillä on raportoitu, että he kokevat juuri tämän saman painajaisen vanhoine noita-akkoineen. Eli hän/se pääsee useiden ihmisten uniin, mikä sitten onkaan. Itsekään en ollut tästä ilmiöstä ennen sen kokemista kaiketi kuullut edes mitään. Eli se edellyttää kollektiivisen alitajunnan toimintaa, tai jotain muuta yhtä kummallista selitystä.

Kolmas kummallinen ilmiö ei niinkään liity uneen vaan mitä unen aikana asunnossamme on tapahtunut. Eräänä aamuna heräsin näet siihen, että uusi chronografini joka oli yöllä ranteessani pyöri taaksepäin. Katsoin vuosilukua ja se näytti, että oltiin menty 13 vuotta taaksepäin ajassa ja edelleen rullattiin taaksepäin. Viisareiden ja diginäytön näyttäessä eri aikaa olin mykistynyt enkä osannut laittaa kelloa enää uudestaan aikaan. Vein sen korjattavaksi. Kelloseppä sanoi, että vain erittäin vahva magneettikenttä tai erittäin vahva isku voisi selittää kellon temppuilun. Se ei toistunut tämän kyseisen yön jälkeen. Lisäksi öisin jotkin tavarat olivat kyseisenä ajankohtana vaihtaneet itsestään paikkaa. Voi olla, että perheessäni on unissakävelyä, mutta en mene siitä täyteen varmuuteen, koska kukaan meistä ei ole nähnyt toistaan kävelemässä unissaan.

Tällaiset tapahtumat saisivat varmasti useimmat ihmiset pohtimaan josko jotain kummallista on todellisuudessa kehitteillä sen sijaan, että kyseessä on vain pelkkä uni. Esimerkkejä tällaisista kummallisuuksista on minulla enemmänkin, mutta nämä riittäkööt tässä yhteydessä.

Häiriöt aika-avaruuden kudelmassa ja Kuoleman ennenaikainen vierailu ovat käyneet mielessäni kun olen näitä koettanut itselleni selittää, erilaisten ontologisten tulkintojen lisäksi, jotka jääköön mainitsematta tässä yhteydessä. Kyseessä voi olla myös temppuileva mieleni – selitys, jonka haluaisin selittää pois.

Harmi, etten voi aloittaa uniapneaan CPAP -hoitoa. Kokeilin sitä jo puoli vuotta, ja se tehosti painajaisiani siten, että näin niitä joka yö. Sain aina ensimmäisen 1,5 tunnin unisyklin tehokasta painajaisunta, erittäin realistisia monessa mielessä, minkä jälkeen en enää uskaltanut muutamaan tuntiin nukkua. Loppuyön jouduin sinnittelemään laitteella tai ilman. Eli näillä mennään.

Miltä tuntuu mennä rikki?

Mahdollisia lukijoitani saattaa kiinnostaa, miltä psyykkinen sairastuminen oikein tuntuu. Lisäksi koen itselleni terapeuttiseksi purkaa edellisen leviämiseni alkumetrejä. Mitä ihmettä oikein tapahtui syksyllä 2017? Siksi haluan tähän eritellä sisältöä (aisti)havaintojen ja niille syntyneiden / luomieni merkityssisältöjen osalta.

Kaikki alkoi tällä kertaa siitä, kun joitakin viikkoja aiemmin koin tarpeen jälleen alkaa kirjoittamaan elämästäni. Kirjoitin itselleni, paljon, avoimesti. Jopa raadollisesti. Unen tarpeeni oli vähentynyt oleellisesti. Nukuin enää noin neljä tuntia yössä ja tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Luin paljon hengellistä kirjallisuutta, jota olin äskettäin saanut ison kassillisen lisää, itselleni ja jaettavaksi. Koin ehkä silloin siitäkin syyllisyyttä, että en osannut tai halunnut laittaa sen isompaa osaa kiertoon kuin minkä laitoin silloin seurakunnan kautta. Koin, että kristityn on tärkeää valvoa. Epäraittiisti ymmärsin tämän tarkoittavan myös konkreettista valvomista ja kristuksen tulon odottamista yösydämmenä. En siis edes halunnut tai uskaltanut nukkua tarpeeksi. Tämä oli eräs ongelmieni juuri.

Tämä elämäni tutkiskelu kirjoittamalla johti siihen, että halusin lopulta heittää eräitä esineitä pois kodistamme, jotka muistuttivat minua entisestä elämästäni ja sisälsivät negatiivisen tunnelatauksen. Tein mitä tein, koska tunsin siihen kehotusta Jumalalta. En tässä vaiheessa kuullut vielä Jumalan ääntä konkreettisesti taikka mielessäni, mutta minulla oli vahva käsitys, että näin minun halutaan etenevän.

Tein pian tämän jälkeen ovellemme eräänlaisen kuvaelman kahdesta peilistä ja sankollisesta mätiä omenoita. Peilit oli tarkoitus heittää pois lasinkierrätyksen kautta, koska niillä ei ollut enää käyttöä. Tämä ei siis liittynyt aiempaan tavaroiden poisheittämistarpeeseeni. Omenat puolestaan olin saanut eräältä ystävältäni, mutta ne olivat ehtineet mennä vanhoiksi, ennen kuin ehdimme niitä syömään. Kuvaelman nimi tai teema oli ”hengen hedelmät”. Näin, että minun kuvainnollinen hedelmäni oli mätä, en ollut kristillisellä vaelluksellani saavuttanut sitä, mitä silloin pidin mielestäni kristitylle sopivana. Koin lisäksi, että olin saanut ehkä jopa joissakin ihmisissä enemmänkin vahinkoa aikaan kuin hyviä asioita. Itsessäni en nähnyt juuri mitään hyvää. Halusin, että ovellamme käyvät ihmiset näkevät kuvaelman ja miettivät samalla myös omaa vaellustaan. Ei sitä viritelmää olisi näin jälkikäteen ajatellen tosin voinut ymmärtää muut kuin minä, sairauteni kautta. Ehkä ihan hyvä niin.

Seuraavaksi menin sisälle ja vietimme perheemme kanssa melko normaalisti päivää muutaman hetken eteenpäin. Istahdin sen jälkeen sohvalle ja rukoilin. Minulla oli silloin uutena tapana käyttää päivittäin tunti päivässä Herran kasvojen etsimiseen rukouksessa. Olin tehnyt näin silloin muutaman viikon ajan kokematta mitään erikoislaatuista.

Sillä kertaa tapahtui kuitenkin jotain todella erikoista. Sähkönsininen kimmeltävä ja väreilevä, noin 30 cm halkaisijaltaan oleva pyöreähkö säde tuli sisään olohuoneen ikkunan kautta ja osui päähäni. Näin toisen pään olevan joko Kuussa tai Auringossa taivaalla, en enää muista. Koko huone täyttyi sinisellä valolla. Vain minä näin nämä asiat, puolisoni ei. Tämän jälkeen ympärilläni alkoi kimmeltää monen värisiä leijuvia hiutaleita, joka puolella, noin parin metrin päähän minusta. Tämän jälkeen olin yht’äkkiä uudessa maailmassa. Pystyin näkemään joka puolelle yhtä aikaa, näkökenttäni oli paljon nykyistä laajempi. Myös spektri, jonka näin, oli laajempi kuin mitä ihminen voi nähdä. Oli sellaisia värejä, joiden olemassaolosta minulla ei aiemmin ollut minkäänlaista käsitystä. Näin jälkikäteen niitä on vaikea edes mieltää ihmisaivoilla. Siellä ja silloin näitä rajoitteita ei ollut. Näin joitakin todella kauniita maisemia, jotain sellaista, mitä tällä planeetalla on edes vaikea kuvitella ja millaista lähimmäksi voidaan päästä ehkä veden alla koralliriutalla. Paitsi, että nämä eivät olleet veden alaisia maisemia. Valtavärinä oli edellä mainittu sähkönsininen, mutta värimaailma oli todella laaja. Näin sellaisia eläimiä, joita ei ole täällä Maapallolla. Eräs olioista tuntui lähettävän minulle sykäyksen tietoa suoraan mieleeni. Se seisoi edessäni noin 2 metriä pitkänä, sillä oli useita suuria pyöreitä silmiä ja alaruumiissa jonkinlaisia lonkeroita. Sitten olin hetkessä takaisin olohuoneessani. Minua ympäröi edelleen noin vajaan tunnin ajan sininen hohde, koko huoneessa. Vain minä edelleen pystyin sen näkemään. Ajallisesti puolisoni ei huomannut, että olisin edes poistunut paikalta; minusta tuntui, että hetkessä oli kerennyt kulua monta kymmentä minuuttia – tavallaan se toinen maailma oli ajan ulkopuolella… Koin valtavaa ilon, onnen, rauhan ja autuuden tunnetta. Lisäksi minulle avautui hetkessä ymmärrys useista elämäni solmukohdista. Tein valtavasti muistiinpanoja lyhyessä ajassa niiden tiimoilta, minkä lisäksi papatin kuin papupata puolisolleni kertoessani näitä tapahtuneita asioita. Siitä johtuen, hän alkoi soitella minulle sairaalapaikkaa – tämä puheliaisuus ei ollut minulle tavanomaista.

Myöhemmin koin, että minulle oli näytetty samalla myös seuraavanlainen näky. Ei niin konkreettisesti kuin tuo edellämainittu, mutta jollain tavalla käsitin sen hengessäni. Katson Aurinkoon. Se on minulle Isä Jumalan Rakkauden ja Valon symboli. Edessäni taivaalla kuvastuu Jeesus kristus ristiinnaulittuna. Välissämme on peili, peilipinta alaspäin. Peili on valtavan kokoinen. Katson ylöspäin, kohti Jeesusta ja Isää. On täysin pimeää, koska peili varjostaa koko maiseman. Mitään ei näy. Pelkään pimeää. Jeesuksen verta alkaa tippumaan peilin päälle. Peili muuttuu pisara pisaralta läpinäkyväksi. Valoa tunkeutuu enemmän ja enemmän peilin lävitse. Alan nähdä ensin itseni peilipinnasta pimeyden väistyessä peilin alla. En pidä siitä mitä näen. Sitten pikku hiljaa näen enemmän ja enemmän Kristusta itsessäni, koska Hän näkyy peilin takaa peilikuvani ohessa. Alan rakastaa näkemääni. Koen, että tämä peili tässä on Raamattu. Se näyttää vanhan liiton puolella ensin syntisyytemme, mitä olemme sisimmässämme ilman Jeesusta. Tämän jälkeen se osoittaa, miten Isä näkee meidät Jeesuksen veren läpi. Kun ymmärrämme tämän, pelkkä Jeesuksen veri ja Jeesuksen tunteminen riittää. Peili käy tavallaan silloin tarpeettomaksi.

Palatakseni tuohon aiempaan sädeilmiöön, mitä luulisin sen tarkoittavan? Itse koin silloin, että minulle näytettiin eläinten taivaasta pieni osa, taikka siis osa sitä uutta maailmaa, jonka Jeesus tulee luomaan tämän langenneen maailman tilalle. Tämähän on talletettu tulelle. Se antoi minulle toivoa paremmasta. Kissani oli silloin sairastunut diabetekseen ja se jouduttiin tapahtumia seuraavan sairaalajaksoni aikana lopettamaan, koska sen hoito ei enää tepsinyt. Sain uskoa siihen, että tämäkin viaton eläin pääsisi parempaan paikkaan. Sain tälle vahvistusta myös Korinttolaiskirjeen 15 luvusta, jota luin paljon sairaalassa. Lisäksi koin, että minulle näytettiin hetkellisesti miltä näytän Taivaan Isän mielestä Jeesuksen sovitustyön kautta. Etten ollut toivoton saati sitten menetetty tapaus.

Minulta puuttuu ehkä tietty sairauden tunto, koska pidän näitä yhä pohjimmiltaan hengellisinä kokemuksina. Normaalien ihmisten mielestä nämä eivät ole normaaleja ilmiöitä, ja myönnettäköön, etten minäkään niitä aivan tavanomaisina pidä – toisaalta, en ole kokemuksiani valinnut, vaan ne ovat löytäneet pyytämättä luokseni. Ehkä en myöskään ole aivan tavanomainen ihminen. Eikä ole syytä pyydellä anteeksi erilaisuuttaan. Päinvastoin se on rikkaus. Ehkä pyysin rukouksessani jotain tällaista. Kuka tietää. En muista niin tarkasti, mitä rukoilin, kun nämä näyt alkoivat voimistua mielessäni. Varokaa siis mitä pyydätte…

Sairaalaan mennessäni ja sairaalajakson aikana syksyllä 2017 tapahtui vielä paljon kummallisuuksia, mutta jätän ne tässä erittelemättä. Osan luokittelen jälkikäteen ihmeiksi ja merkeiksi, jotka seurasivat julistettua sanaa. Sain kokemuksestani nimittäin uutta voimaa julistaa evankeliumia, ja aloitin sen jo silloin sairaalassa. Olen jatkanut sen jälkeen. Tämä blogi on yksi osa sitä työtä. Haluan kertoa teille, että tällainenkin rikottu astia voi olla ajoittain väkevästi Herran käytössä.

Eräs syklinen ihme

On olemassa eräs syklinen ihme, jonka haluaisin nähdä jonkin tiedemiehen aukottomasti selittävän tieteensä avulla, puhutaanpa sitten alkuräjähdyksestä, elämän kummallisesta ilmestymisestä sen seurauksena, tai monimuotoistumisesta evoluutioteorian avulla. Muitakin nykyaikaisia kansantaruja hän saisi vapaasti käyttää.

Nimittäin perhonen. Se on äitiperhosen sisällä. Sitten siitä tulee muna, jonka äitiperhonen munii. Muna kuoriutuu, siitä tulee perhosen toukka. Toukka kotiloituu. Kotilo rikkoutuu, siitä tulee perhonen. Löytäessään vastakkaista sukupuolta olevan saman lajin perhosen maailmasta, se voi olla halutessaan mukana tuottamassa lisää munia. Tätä ennen se on riippuvainen mm. täysin erilaisista elämänmuodoista, kuten kukista, kaiken luonnollisesti tarvittavan lisäksi (aurinko, ilma, vesi, jne.) joiden eteen se ei tee päivääkään työtä.

Kysymykseni tieteilijälle kuuluu: mikä oli ensin, muna, toukka, kotilo, perhonen, vai äitiperhonen muna sisällään? Ajatteleppa itse, tieteilijä.

Vai loiko Luoja kenties perhosetkin pareina tähän maailmaan?

Näkökulma olemiseen

On Eräs, jonka näkökulmasta kaikki on tälläkin hetkellä juuri niin kuin sen pitääkin olla, eräällä tavalla hallinnassa, mutta toisaalta virraten täysin vapaasti, kuin joki tai perhosen uni.

Hän, josta puhun, asuu minussa, mutta ei rajoitu minuun.

Tuo näkökulma, joka mainittiin, on objektiivinen ja kaikenkattava, siinä missä omani on usein subjektiivinen ja rajoittunut. Jopa minäkin, Kaikkeuden ja sen Luojan osana, olen juuri sitä mitä minun tällä hetkellä maallista vaellustani kuuluukin olla. Hän On. Niin minäkin opettelen olemaan. Se on hyväksymistä.

Tämä opettelu edellyttää irtautumista egosta, joka on vakuuttunut erillisyydestään. Tämä ei voi olla mitenkään Totuudellista, koska sama Luojahan yhdistää meidät kaikki asumalla meissä.

Asiaa hämmentämään vielä eräs hajatelmani runomuodossa.

Missä ei ole enää minua,
ei ole enää sanoja,
kysymysten, vastausten kontrollirakenteita.
Ei enää loputtomia käsitekarttoja,
ei suorituksia, aplodeja,
vain tietoisuus ilman kuvia;
vastaanota, revi, rypistä,
pois se heitä.
Mieli tyhjennä,
anna sen vaeltaa,
älä samaistu,
hyväksy, katoa,
Maa ilman meitä –
me ilman Maailmaa,
osana Kaikkeutta,
Suurinta Rakkautta,
Iankaikkista,
Hän ei unohda
meitä.

Toivon, että tämä hämmentää teitä oikealla tavalla 🙂

Positiivisia viboja

Haluan, että minusta jää tähän maailmaan pysyvä, positiivinen jälki. Aaltoja, jotka värähtelevät halki maailmankaikkeuden niiden innoittamien positiivisten ajatusten, sanojen ja tekojen tuottaman kerrannaisvaikutusten ketjun kautta. Jotkut kutsuvat tätä ilmiötä myös karmaksi, toivoen, että jotain palautuu heille. Raamattu ei käytä tätä sanaa, mutta uskon nyt tästä huolimatta asiassa olevan jotain perää. Raamattu kertoo usein esimerkein, miten Jumalalle epämieluiset ajatukset ja toimet johtavat niitä suorittavien henkilöiden ja jopa heidän lastenlastensa ja maamiestensä kohdalta negatiiviseen lopputulokseen. Kirous voi kestää usein tietyn ajan, jonka Herran profeetat voivat ennustaa ja kertoa asianomaisille. Uskon, että tämä on käännettävissä myös toisin päin. Jos ajattelee ja tekee Luojalle mieluisia asioita, silloin seuraa jotain mukavaa. Jumala näyttää Armoaan ja Rakkauttaan, mitä vain hän voi osoittaa. Hänellä on kuitenkin kaikki Valta, Voima ja Kunnia. Mikään ei ole mahdotonta entiteetille kuka on luonut kaiken olevaisen, mukaanlukien aika-avaruuden (lähes?) äärettömän kudelman.

Positiivisten vaikutusten aikaansaaminen edellyttää, että alan itse ensi alkuun ajattelemaan ja tuntemaan positiivisemmin. Yhtä hyvin kuin minulta on tähän saakka sujunut negatiivisuus, voin kääntää kelkkani ja hypätä positiivisille raiteille. Polku tähän ei ole ollut helppo, mutta luulen viimein olevani voitolla. Tästä kiitän erityisesti kirjailijoita Rhonda Byrne, Norman Vincent Peale ja Wayne W. Dyer. Tiedän, että kaikkia heistä ei voi kutsua perinteisessä mielessä ajatteleviksi kristityiksi, mutta heillä on paljon hyviä pointteja, jotka selvästi kuvaavat mm. sitä miten rukous ja Jumala toimii. Kaikki tämä on toki löydettävissä myös Raamatusta, mutta itselleni näistä maallisista kirjoista on löytynyt avaimia Raamatun ymmärtämiseen, koska loppujen lopuksi kyseessähän on elämästä kertova ja elämää välittävä kirja Jumalalta ihmisten kautta ihmisille. Jumala puhuu monella tavalla ja monella suulla; eräällä tavalla ajateltuna hänellä on kaikki suut, silmät ja korvat kaikkina aikoina käytössään – vaikka meillä ihmisillä on vapaa tahto, ja on sen vuoksi hyvä ymmärtää konteksti sekä puhuvan henkilön suhde Jumalaan sekä vaikutteet, jotta voisi ymmärtää, missä mielessä siitä voi oppia lisää Luojasta, luomakunnasta, ihmisestä ja itsestään. Aion pitää avoimen mielen ja oppia paljon uutta monesta muustakin kuin hengellisestä lähteestä. Tämä sisältää luomakunnan ja kaikki muut ihmiset polullani katsontokantaan katsomatta, mutta se huomioiden.

Minulla on ollut paljon arjen enkeleitä matkassa, joilta olen saanut oppia asioita ihan käytännössä silloin kun negatiivisuus on alkanut ottaa valtaa. Joillekin olen ehkä saanut toimia myös tässä roolissa, mutta silloin kun olen huomannut negatiivisuuden voiman olevan musertavasti suurempi kuin oman heikon positiivisuuteni, olen kääntänyt selkäni ja kävellyt pois. Ymmärrän, että tämä on omaa tämän hetkistä heikkouttani – pyrin varjelemaan toipuvaa mieltäni – mutta minun vahvuuteni ei välttämättä ole kävellä ihmisten rinnalla koko matkaa, vaan ymmärtää ilmiöitä, ihmisiä ja elämää ja jakaa mitä olen saanut vastaanottaa: erityisesti, oppia uutta.

Mikä on tärkeää positiivisuuden saavuttamiseksi? On tärkeää ymmärtää, että on olemassa Luoja, jonka kuvaksi luotuja jokainen meistä on. Olemme kaikki iankaikkisuusolentoja ja siten hyvin tärkeitä ja rakkaita Luojallemme. Meillä jokaisella on tällä olemassaolon tasolla tietty läksy opittavana, tietyt asiat löydettävänä, minkä lisäksi on vuorossa lahjojen vastaanottamista ja edelleen lahjoittamista niitä tarvitseville, kärsimyksen minimoimiseksi ja muiden tukemiseksi näiden poluilla Luojan piirustuspöydältä Hänen meille valmistamaansa kotiin. Olennaisinta on evankeliumin jakaminen iankaikkisen kärsimyksen välttämiseksi. Luoja pitää huolen, ettei Hänen palvelijoiltaan puutu mitään, mitä he tarvitsevat tämän tehtävän suorittamiseksi. Aina ei ole yltäkylläisyyttä, koska se ei olisi meille kaikissa tilanteissa hyväksi. Kunkin polku ja saamat lahjat ovat erilaiset. Kun ajattelet asiaa laajemmin, kaikki mitä sinulla on, mukaanlukien kehosi ja mielesi, on lahjaa. Se on vain lainassa tiettyä tarkoitusta varten, ennen kuin pääsemme kotiin. Siten kullakin meillä on erilainen jalokivi tuotavaksi Luojallemme kun meistä maallisen vaelluksemme osalta aika jättää. Se on jotain, minkä olet löytänyt, luonut, saanut ja mikä tärkeintä – antanut pyyteettömästi eteenpäin. Evankeliumi itsessään on ilmainen lahja, jonka kukin meistä voi jakaa monille ilmaiseksi eteenpäin. Sen lisäksi kullakin meillä on elämäntehtävä. Niistä voisi kustakin kirjoittaa useita kirjoja, ja Raamatun mukaan niitä säilytetäänkin Jumalan kirjastossa (psalmi 139).

Mikä muu on tärkeää positiivisuuden saavuttamiselle? Kiitollisuus. Raamattukin sanoo, ”kiittäkää joka tilassa”! Tämän merkitystä ei voi ylikorostaa. Itse listasin asioita, joista voin olla kiitollinen jo tässä hetkessä, menneitä, nykyisiä – uskossa jopa paljon tulevaisia. Uskohan on, kuten tiedämme, luja luottamus siihen, mikä ei näy, ja ojentautuminen sen mukaan. Siten mitä pyydän, uskon jo saaneeni. Pidän rukouspäiväkirjaa ja uskon, että jokaiseen pyyntööni vastataan AINA tavalla, joka on minun polulleni sopivin. Aina en saa tahtoani läpi, mutta silloin saan olla tyytyväinen, että Isä Jumalan paras saa tapahtua minun hyväni sijaan.

P.S. Masennus tarkoittaa nähdäkseni sitä, että negatiiviset tunteet synnyttävät negatiivisia ajatuksia tai toisinpäin, mikä johtaa negatiivisiin sanoihin, jotka kertautuvat, ja johtavat negatiiviseen toimintaan, mikä luo negatiivisia vastareaktioita, mitkä luovat negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Noidankehä on mielestäni tämän ymmärtämisen kautta kohdaltani katkennut. Sikäli kun masentuneita tunteita ja pakkoajatuksia alkaa jälleen hiipiä mieleeni, alan kiittämään asioista, jotka voivat tuntua arkipäiväisiltä, mutta joita ilman minullakaan ei olisi elämää: universumista, luonnosta, auringosta, puhtaasta vedestä, kasveista, eläimistä, vanhemmistani ja esi-isistäni, omasta keho-mielikompeksistani, omasta sielustani, läheisistäni, ja niin edelleen.

Mies ja tähti

”Aurinko, aurinko palava ja kuuma, sinua jos koskettaa niin koskettaa myös huuma.” – runoni noin 3 vuotiaana

Olipa kerran mies ja tähti. Tähti loisti taivaalta valoaan Maan ihmisille ja mies kutsui sitä ystäväkseen. Myös tähti piti miestä suuressa arvossa. Se rakasti häntä ja muuta planeetan asujaimistoa. Siksi se oli päättänyt valaista heitä vaelluksellaan. Tuo valo ja siihen liittyvä lämpö oli se konkreettinen rakkauden osoitus, johon tähti parhaiten pystyi ja kykeni. Mies oli puolestaan omissa vaatimattomissa voimissaan ja ymmärryksellään koettanut palvoa tuota tähteä osoittaakseen sille omaa rakkauttaan, mutta tämä toimenpide oli ollut kauhistus sekä tähdelle että sen luoneelle entiteetille, jota maan asujaimisto yleisesti Jumalaksikin nimittää. Tuo entiteetti on jotain paljon enemmän kuin tuo tähti, jota tällä planeetalla Auringoksikin mainitaan. Ennen muuta tuo tähtikin on vain kyseisen entiteetin eräs ensimmäisiä luomuksia, Maan asujaimiston iloksi ja elämäksi luotu, vain nöyrä palvelija, vaikka ennen muita tehty, kirkkaampi, kuumempi, ja melko lailla lähipiirinsä muita olioita isompi kooltaan.

Oli myös Maan Kuuhun useimpien mielestä epäterveellä tavalla viehtynyt nuori nainen. Hänen mustaansekoittuvan tummansiniset hiuksensa kimaltelivat harakan siipisulkien lailla hämärässä Kuunvalossa, kun hän ihasteli rakastaan tuolla taivaan avaruuksissa.

Tuo mies ja tämä nainen eivät vielä tunteneet toisiaan siinä mielessä, että he eivät koskaan olleet fyysisesti tavanneet tai muutenkaan olleet perinteisellä tavalla yhteydessä keskenään tässä vaiheessa havaitsemaansa aika-avaruusjatkumokokemusta. Vaikka syvällä sisimmässään he tunsivat syvän yhteyden, joka oli jotain enemmän kuin mitä Maan asukkaiden ulottuvilla olevat sanat voisivat koskaan selittää. Jotain mikä ilmeni selittämättömänä kaipauksena ilman selkeää tiedostettua kohdetta. Tiedemiehet varmaan puhuisivat tässä yhteydessä kvanttilomittumisesta. Mystikot puolestaan haastelisivat kaiken elämän yhteydestä. Teologit pyörittelisivät lähinnä silmiään ja kieltäisivät kaiken, viitaten omaan, rajalliseen Pyhän Tekstin ymmärrykseensä, ilman henkilökohtaista kokemusta todellisesta yhteydestä, sokeina kaikelle mikä ei sovi heidän ahtaaseen maailmanselityskehikkooonsa.

Kaiken ytimessä on Auringon fuusioreaktiossa vapautuva fotonivirtaus Maahan tietoisuuden energiana, ja sen Kuuhun luomana kirkkaana valon kajastuksena, ja niiden kautta tähän nuoreen naiseen sekä tuohon mieheen kohdistuvana tietoisuuden käsittelemänä kokonaisvaikutuksena. Muistattehan, että kaikki kentässä tapahtuva liittyy kaikkeen. Eikä kentän ulkopuolelle tapahdu muuta kuin Jumalan tietoisuus ja olemassaolo, iankaikkinen Minä Olen, Alfa ja Omega. Mikä on sinällään jo aika paljon sekin.

Jäätyneitä fotonivirtoja, kvanttitilojen koodi tietoisuuden kausaalisena ilmaisijana. Kuka on tuo koodatun informaation lähde, alkusyy jähmettyneessä avaruusajassa? Hän, joka valaisee päivämme ja antaa kuullemme sen loisteen. Roikkuen taivaalta kuin suuri silmä suuren pyramidin yllä. Mystikot älkööt vaivautuko. Ottakaa huomioon, että hänkin voi olla vain yksi synapsi suuren Jumalan aivoissa. Toki näette tähdet? Entä mitä se tekee meistä? Unikuvia, vain kuplia kuplien sisällä – välittäjäaineita, elektroneja – kenties viiruksia, vai jotain vielä katalampaa? Vai aliarvioinko itsemme, mikä on merkityksemme: universumi tarkkailemassa ja havainnoimassa itse itseään, kauttamme. Kirjoitan teille sanoin, koska kuvakieleen pystyvää kirjoituskonetta ei ole vielä luotu. Eikä spektri tai kuvakulma riittäisi, saati päätteenne tai havaitsemisvälineidenne ulottuvuudet.

Jatkoa seuraa?