Pelaaja vai pelihahmo, kas siinä pulma

Mitä olen ilman menneisyyttäni, muistojani, kulkemaani polkua, tapaamiani ihmisiä, paikkaani janalla ja ihmisten joukossa, kerryttämääni osaamista, saavutuksiani, omaisuuttani, perhettäni, omaisiani, ystäviäni; kuljen tien tästä hetkestä takaisin syntymääni ja sitä edeltäneeseen aikaan, jolloin en vielä ollut – vaikka todella olin ehkä viimeksi silloin oma itseni, ja tulen olemaan, tämän elämän jälkeen, koska tämä on mahdollisesti vain välivaihe.

Kun avaan silmäni päiväunesta, alkaa käyttöjärjestelmän latautuminen, joka on hillittömästi nopeampi kuin nykyaikaisimmassa tietokoneessa, vaikka onkin juuri sitä samaa; ensin latautuu kuka luulen olevani, missä ja milloin luulen olevani, suhteessa keneen luulen olevani mitä, toimintaperiaatteeni, arvoni, asenteeni ja niin edelleen; sekunnin kymmenyksissä, mutta siten, että jähmeimpinä päivinä ehtii vain puoleksi hetkeksi jäädä miettimään, että onkohan tuo rakennelma, jota kutsun minuksi tai itsekseni, todella juuri sellainen kuin luulen sen olevan. Tunnenko todella sen mitä olen?

Havaitsen olevani jotain mitä on kertynyt matkalla pisteestä A pisteeseen B ja mitä ei ole unohdettu tai kadonnut. Mutta onko se minä? Olenko minä kuitenkin se joka on iäti läsnä ja havaitsee, tarkkailija, päätösten tekijä ja toimija; ikäänkuin tietokonepelaaja, joka ohjaa tätä kehoa aika-avaruuden kudelman läpi; joka on olemassa sen ulkopuolella ennen kuin peli alkaa ja pelin päätyttyä, joka ei muutu, vaikka pelihahmo kerää kokemuspisteitä ja artefakteja yms. Vai olenko minä se, ketä pelataan? Haluaisin säilyttää illuusion vapaasta tahdosta ja uskoa mieluummin todeksi sen, että minä ajan tätä mopoa, kuin että minä olen tämä mopo. Kukin kuitenkin tavallaan.

Elämä banaanilaatikoissa

Silloin tällöin ihmisen elämässä tulee vastaan vaihe, jolloin muutetaan uuteen kotiin. Vaihe on hektistä pyöritystä mieleltään täysin terveellekin ihmiselle, mutta maniaan taipuvaiselle se viskaa bensaa liekkeihin. Muutos ja jatkuva tekeminen ja tarve muistaa hoitaa tärkeitä asioita aktivoi liikaakin. Ei siten huvittaisi mennä nukkumaan, vaikka väsyttää. Aamuyöstä (kuten nyt) herää myös muutaman tunnin unilta täysin virkeänä, eikä pysty ainakaan heti nukkumaan enää. Itselläni asiaa voi tämän lisäksi selittää meneillään oleva mania/masennuslääkemuutos, joka itsessään on hyvä ja toivottu asia, mutta keskeneräisenä on vain kärsittävä läpi tietyt odotetut haittavaikutukset jotka vaiheeseen liittyvät.

Pidemmän päälle tiedän, että liian vähän nukkuminen on riski terveydelleni. Lyhyellä tähtäimellä se tuo lisää toivottuja tunteja vuorokauteen sekä mahdollisuuden viettää jokusen hetken hiljaisuudessa muiden perheenjäsenten vetäessä sikeitä. Lyhyen tähtäimen palkinto on lähempänä kuin pitemmän tähtäimen vaara. Tilanne on hoitavan lääkärini tiedossa, eikä siitä ole syytä huolestua sen enempää: mutta minun on itse hyvä se tiedostaa, ja koettaa hakea siihen omahoidon kautta parannusta.

Eletty elämäni on siis tällä hetkellä pakattuna isoon kasaan banaanilaatikoita olohuoneen nurkassa. Mukana on monenlaista varsin turhaakin krääsää, jota on tarttunut retkiltä mukaan, mistä ei osaa luopua. Sen huomaa siitä, että voisin elää uudessa kodissamme melko pitkäänkin ja onnellisesti edes purkamatta noita laatikoita, jotka ovat yhä jäljellä, elleivät ne olisi esteettinen haitta ja toisi lisää turhia vaaranpaikkoja taaperollemme. Miksi ihminen sitten kerää tavaraa, jota ei välttämättä tarvitse? Onko se sitä, että lapsena olisi halunnut omistaa jotain, mihin ei sitten ollut varaa, ja nyt aikuisena on saatava samat lelut? Onko se sitä, että hakee turvallisuutta materiasta? Onko se sitä, että lukittautuu menneisyyteen ja muistoihin muistoesineiden kautta? Jossain määrin tavaran paljous voi olla hyödyllistä, jos niihin ei kiinny liiaksi, ja osaa antaa tarvittaessa tarvitsijalle omastaan eteenpäin. Silloin tavaravuorikin voi olla siunaukseksi. Muussa tapauksessa se on eräänlainen pallo jalassa, jonka huomaa viimeistään kantaessaan muuttolaatikoita asunnosta toiseen ja eläessä niiden tai niiden sisällön kuorruttaman kodin keskellä.

Jeesus toi ilmi, ettei ihminen voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. En osaa sanoa, onko ylimäärän omistaminen mammonan palvontaa, mutta on se askel siihen suuntaan. Pitää koettaa yksinkertaistaa elämää ja laittaa tavaroita kiertoon, joita ei itse tarvitse. Niistä voi olla muille enemmän iloa. Menetelmiä, joita voi hyödyntää, ovat erilaiset nettikirppikset, annetaan/vaihdetaan ryhmät, lahjoittaminen johonkin hyvää tarkoitusta ajavaan kirpputoriin tai yhdistykseen, suorat lahjoitukset sekä vienti erilaisiin asianmukaisiin kierrätyspisteisiin. Nykypäivänä kannattaa välttää käyttökelpoisen tavaran heittämistä sekajätteeseen viimeiseen asti, koska ympäristöä olisi hyvä suojella pidentämällä hyödykkeiden elinkaarta.

No tämä nyt rönsyili vähäsen, mutta se sallittakoon. Nuku hyvin Suomi, minä valvon yössä ja jatkan katkenneen kasettini teippailua ja kelailua mm. näiden kirjoitusten muodossa.

Ulos labyrintista

Tämä maailma on eräänlainen todellisuuksien verkosto, jossa jokainen saa eksyä, etsiä ja löytää joko haluamallaan tai tarvitsemallaan tavalla.

Jumala kutsuu monin eri tavoin ja me ihmiset yleensä vastustelemme kuin kalat uistimen koukussa. Kaikki tiet vievät kuitenkin lopulta Jumalan luo, mutta valinnoistamme riippuu, näemmekö syyttäjän ja tuomarin, vai myös armollisen puolustusasianajajan, joka on valmis ottamaan syyn meidänkin rikoksistamme Jumalaa ja ihmistä vastaan.

Laki jolla rikkomukset punnitaan, on Jahvelta ja Jeesukselta. Sen mukaan jokainen on tuon lain rikkoja. Armo, jolla halukkaat syylliset armahdetaan, on Golgatan keskimmäiseltä ristiltä maahan vuotaneessa veressä ja vedessä, ja niihin liittyneissä kärsimyksissä.

Vastaa sinäkin kutsuun: Hän koputtaa sydämesi ovella ja haluaa, että lähdet seuraamaan Häntä. Kysy paikallisseurakunnastasi, onko siellä opetuslapseuteen tähtäävää pienryhmätoimintaa, ja lähde täydellä sydämellä mukaan! Saatat menettää paljon maallista, mutta voitat enemmän taivaallista.

Uudelleensuuntautumisen haasteita

Uskovana olen saanut toimia Jaakobin kirjeen viidennen luvun ohjeen mukaan ja olenkin useista vaivoistani siten parantunut:

”14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.

15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.”

Psyyken alueella en ole kuitenkaan ehkä uskaltanut edes pyytää täyttä vapautusta ja tervehtymistä, koska en tiedä, mitä työkseni enää tekisin jos tästä yht’äkkiä tervehtyisin. Miksikö? Olihan minulla tutkinto ja ammatti, mutta…

Minulla oli selvät sävelet elämässäni siihen saakka kun iso pyörä alkoi heittää vuonna 2012. Sen jälkeen sain kokea julkisen leimautumisen psyykkisesti sairaaksi, monine kerrannaisvaikutuksineen. Jotkin menetykset ovat olleet siunaukseksi, koska ne ovat antaneet tilaa uudelle elämälle, mutta toisia, kuten työpaikan menetystä, harmittelen yhä, ajoittain. Uskovan kuuluisi monen mielestä nimittäin työskennellen hankkia elantonsa ja tällä hetkellä en pysty siihen. Ei ymmärretä sitä, että myös psyykensairaus on hyväksyttävä syy olla pois työelämästä pitkiäkin aikoja, vaikka pääasiallinen työväline on ollut oma pää, johon ei enää voi täysin luottaa. Itselläkin on vaikea välillä nähdä tätä oikeutetuksi. En tiedä, onko työllistyminen leimautumisen vuoksi enää koskaan mahdollista, tai missä muodossa työura voisi enää avautua, jos parantuisin täysin. Lisäksi on huomioitava, että osaaminen vanhenee, enkä sairaana voi ylläpitää tai päivittää sitä.

Mitä on olla psyykensairas Suomessa vuonna 2019? Sairauksista ja sairastumisista ilahduttavasti puhutaan yhä enemmän ja jopa ymmärtävään ja myönteiseen sävyyn. Enää tässä maailmanajassa meitä sairaita ei lukita pelkästään laitoksiin kidutettaviksi testaamattomilla lääkkeillä, sitomisella pöytiin kiinni ja pakkoleikkauksilla, tai lähetetä keskitysleireille, vaan saamme kykymme mukaan elää melko normaalia elämää ihmisten joukossa.

Itse valitsin sen tien, etten pidä omaa itseäni ja sairauttani lukkojen takana, vaan annan tilaa ajatusten vaihtoon – uskon siihen, että vain puhumalla näistäkin asioista selvitään, ja siitä hyötyvät kaikki osapuolet, olivatko he terveitä tai sairastuneita. Ennakkoluulojen pitää hälvetä, että me sairastuneetkin voisimme integroitua yhteiskuntaan merkityksellisellä tavalla. Olen siis omalla valinnallani julkisesti sairas. En väitä että minulle kuuluu pelkästään hyvää, jos ihmiset sitä minulta kysyvät. Jotkut saattavat karkota jos kerron tuntojani, mutta ehkä se saa heidät ajattelemaan.

Käytännössä olen tällä hetkellä työllistetty ylläpitämään sairaanhoitokoneistoa ja lääketeollisuutta. Eläkevakuutusyhtiö maksaa määräaikaisen eläkkeeni, jonka voisi mieltää palkakseni. Tämän lisäksi tulen taas pian tekemään sosiaalihuoltolain mukaista työtoimintaa, jossa myyn omaa työpanostani nimelliseen hintaan kuntoutuksen nimissä. Autan sairaudellani työllistämään lääkäriä, terapeuttia ja heidän toimistoihmisiään. Olen kysynnän luoja ja lähestulkoon työnantaja, koska maksan palveluista joita käytän. Lääketeollisuus vetää kuitenkin pisimmän korren keosta, sillä KELA korvattuina se hyötyy lääkkeistä joita joudun päivittäin syömään, jotta hoitoni jatkuisi. Itse maksan lääkkeistäni jo sievoisen summan, mutta KELA korvaa niistä vielä suuremman siivun. Jos saisin itse päättää, dosettini ei olisi noin täysi kuin se nyt on. Mutta lääkärillä on ylin valta tässä asiassa. Maksan eläkkeestäni veroa korkealla prosentilla. Olen veronmaksaja ja äänestäjä. Olen palvellut armeijassa Suomen valtiota 9 kuukautta. Olen tehnyt työuran, menestyksekkään, joskin lyhyehkön, ennen kuin sairauteni minulta sen esti. Missä ovat siis minun oikeuteni?

Jos haluaisin hakea edes työkokeiluun, on todella vaikea löytää tarpeeksi ennakkoluulotonta oman alan työpaikkaa, joka olisi valmis ottamaan pienen riskin työllistämällä tällaisen sairastuneen reppanan. Vaikka siitä ei aiheutuisi heille kustannuksia, koska eläkevakuutusyhtiö korvaa kulut. Miten sitten voisin työllistyä oikeisiin töihin jos joskus paranen? Onko se realistisesti edes mahdollista? Miksi tilanne yht’äkkiä muuttuisi heidän syrjivässä suhtautumisessaan psyykensairaisiin? Olen lukuisista työpaikoista rehellisesti omasta tilanteestani kertoen hakenut työkokeilupaikkoja yhdessä vaiheessa kun se oli ajankohtaista ja joka suunnasta näytettiin punaista valoa. Se kertoo työelämän päättäjien ahdasmielisistä ja kylmistä asenteista. Miksi haluaisin edes palvella tällaista koneistoa? Ja samanaikaisesti valitellaan osaajapulaa…

Missä tarvitsette hyvää miestä, täs teille sellainen! Itselläni on aina ollut sellainen asenne, että minä olen tässä, tällaisena kuin olen, ottakaa tai jättäkää. Se on teidän häpeänne ja häviönne, jos en teille kelpaa.

Puhutaan asioista ja välitetään toisistamme! On muutakin elämää kuin työelämä, vaikka sekin olisi kiva saada osaksi elämää.

Jeesus suojele lukijoitani, että he hyötyisivät tästä mielen tuuletuksestani, eivätkä kokisi sitä ahdistavana. Aamen.

Alustukseksi miestenpiiriin 8.3.2019

Koin seuraavanlaisen voimakkaan näyn hengessäni syksyllä 2017 ja aion nyt pitää lyhyen alustuksen sen pohjalta. Toivon, että voimme missä vaiheessa tahansa vapaasti keskeyttää, ja siirtyä avoimeen keskusteluun aiheesta, tai sen vierestä. Näkyni:

Katson Aurinkoon. Se on minulle Isä Jumalan Rakkauden ja Valon symboli. Edessäni taivaalla kuvastuu Jeesus kristus ristiinnaulittuna. Välissämme on peili, peilipinta alaspäin. Peili on valtavan kokoinen. Katson ylöspäin, kohti Jeesusta ja Isää. On täysin pimeää, koska peili varjostaa koko maiseman. Mitään ei näy. Pelkään pimeää. Jeesuksen verta alkaa tippumaan peilin päälle. Peili muuttuu pisara pisaralta läpinäkyväksi. Valoa tunkeutuu enemmän ja enemmän peilin lävitse. Alan nähdä ensin itseni peilipinnasta pimeyden väistyessä peilin alla. En pidä siitä mitä näen. Sitten pikku hiljaa näen enemmän ja enemmän Kristusta itsessäni, koska Hän näkyy peilin takaa peilikuvani ohessa. Alan rakastaa näkemääni. Koen, että tämä peili tässä on Raamattu. Se näyttää vanhan liiton puolella ensin syntisyytemme, mitä olemme sisimmässämme ilman Jeesusta. Tämän jälkeen se osoittaa, miten Isä näkee meidät Jeesuksen veren läpi. Kun ymmärrämme tämän, pelkkä Jeesuksen veri ja Jeesuksen tunteminen riittää. Peili käy tavallaan silloin tarpeettomaksi.

Pyydän, että seuraavaksi mietiskelisimme hetkisen seuraavien Raamatun paikkojen merkitystä edellä mainitun näyn kontekstissa. Miten ne liittyvät tähän asiaan? Tarkoituksena on nähdä häivähdys todellisesta identiteetistämme Kristuksen ruumiin jäseninä.

(1. Mooseksen kirja 1:26-28 [FinPR])
”Ja Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat”. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet”.”

Tästä katkelmasta on mielessäni oleellista huomata, että ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa”. Voidaanko ajatella että ihmisessä on kaikki, mitä Jumalassakin on – Jumalan tosi olemus – mutta kätkettynä? Konkreettisessa peilikuvassa ei näy Jumalaa, tosin Jumalan ihmishahmo Jeesus oli olennaltaan kaltaisemme.

(1. Johanneksen kirje 4:12-16 [FinPR])
”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.”

Edelliseen katkelmaan liittyen tämä antaa käsityksen, että ”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt” – eikö siis edes Eedenissä? Jumala on siten ulkoiselta olemukseltaan jotain, jota ihmissilmät joko eivät kärsi katsoa, tai sitten Hän on näkymätön. Olennaista tämän lisäksi on toteamus ”Jumala on rakkaus”, mikä antaa vihjeen Jumalan näkymättömästä tosi olemuksesta. Ehkä peilistä ei ulkoisesti katsele Jumalan kuva, kirjaimellisena peilikuvana, koska peilikuva on sangen näkyvä, ja sen kärsimme katsella, mutta sisällä sydämessämme on Jumalan Pyhä Henki, joka on olennaiselta olennaltaan rakkaus.

(1. Korinttolaiskirje 13:8-13 [FinPR])
”Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”

Edelliseen katkelmaan täydennyksenä; siellä sanottiin ”Jumala on rakkaus” – tässä ”Rakkaus ei koskaan häviä”. Lisäksi vahvistetaan, että ”nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin” mikä osuu melko otollisesti tähän kuvastin metaforaan, ja näkyyn, jonka koin syksyllä 2017. Ihminen on Jumalan tavoin siten sisimmältä olennaltaan katoamaton rakkaus, joka on tässä ajassa arvoitus.

(2. Korinttolaiskirje 3:12-18 [FinPR])
”Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä; mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.”

Tässä on mielestäni tässä kontekstissa olennaista se, että ”Herra on Henki”, ja että me ”muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen”. Työ on siis kesken, emmekä vielä muistuta kaikilta osin Jumalaa. Olemme ikäänkuin savenvalajan työpajassa tai kivenveistäjän keskeneräisen lohkareen sisään vangittuja.

(Jaakobin kirje 1:23-27 [FinPR])
”Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään. Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.”

Tässä vahvistuu mielikuva Jumalan laista kuvastimena, jonka kautta katsottuaan mies todella muuttuu. Konkreettiseen peiliin katsominen ei riitä, vaikka kuvainnollista ”peiliin katsomista” tarvitaankin.

(1. Korinttolaiskirje 15:51-57 [FinPR])
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu”. ”Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?” Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Tässä vahvistuu, että kaikki joissa Pyhä Henki on muutumme, joko kuoleman kautta tai viimeisen pasuunan soidessa (jos silloin olemme hengissä). Tällöin muutumme lopulta katoamattomuuteen, Kristuksen kaltaisiksi.

Yhteenvetona Jumala on antanut meille Pyhän Henkensä, joka sielumme ohella on iankaikkinen. Pyhä Henki ohjaa sielun kehitystä maanpäällisessä elämässä, mutta viimeistään kuolemassa tai viimeisen pasuunan soidessa tapahtuu lopullinen muutos. Muutumme silloin Jumalan rakkauden ilmentymiksi, jota työtä saamme harjoitella jo tässä ajassa.

Ajatuksia tähän teemaan liittyen? Mikä on ihminen? Mitä tarkoittaa, että ihminen on Jumalan kuva? Voiko tässä soveltaa kolminaisuusajattelua?

Sohaisu ortomolekulaariseen lääketieteeseen

Viime yön nukuin oman mittapuuni mukaan kohtuullisesti, tosin uni jäi jälleen kerran määrällisesti melko vähiin. Sain yhteensä vajaat viitisen tuntia tehokasta uniaikaa, jona aikana en herännyt kertaakaan. Olen tässä virkeänä valvoskellessani hyödyntänyt omaa aikaani tutkimalla vitamiinien hyödyntämistä psyyken ongelmien hoidossa – ortomolekylaaristä lääketiedettä – ja tullut siihen tulokseen, että C -vitamiinin ja B3 -vitamiinin eli niasiinin runsas päivittäinen annostaminen voisi olla ratkaisu psyyken ongelmiini. Niasiini auttaisi Abram Hofferin mukaan psykoottisiin oireisiin ja voisi joillakin potilailla riittää jopa ainoaksi lääkkeeksi, joka saa skitsofreniatason sairauden hallintaan (ei tosin paranna sitä pysyvästi, mutta käytännössä estää sen elämää vaikeuttavan oireilun säännöllisen annostuksen keston ajan). Niasiinin on todettu myös auttavan alentamaan huonoa kolesterolia ja nostamaan hyvää kolesterolia. Valitettavasti en löytänyt sitä nikotiinihappomuodossa riittävän suuria pitoisuuksia sisältävinä valmisteina Suomen markkinoilta, joten jouduin turvautumaan tilaamaan niasiiniamidia. Se on muuten saman kaltainen psyyken alueen vaikutukseltaan, mutta sillä ei ole näitä myönteisiä kolesterolivaikutuksia. Toisaalta siinä on vähemmän sivuvaikutuksia.

C-vitamiinia suositellaan suojaravinteeksi B3:n eli niasiinin ohessa. Yksistään C-vitamiini voi suurilla annostuksilla parantaa mielialaa, lievittää masennusta ja ahdistuneisuutta. Olen jo muutaman päivän ajan nostanut C-vitamiinin annostustani, enkä ole sinä aikana tarvinnut ottaa tarvittavia ahdistuslääkkeitäni, joita olen muuten joutunut käyttämään lähes päivittäin, eli vaikutus on siltä osin välitön ja huomattava. Myös mielialani on jo havaittavasti parantunut, jonkin verran.

Jään mielenkiinnolla odottamaan mahdollisuutta testata niasiiniamidin käyttöä, jahka tilaamani tuotteet saapuvat. Käyttäjäkokemusten perusteella niasiiniamidi voi parantaa myös yöunien pituutta ja laatua merkittävällä tavalla. Potentiaalisesti pystyn siis kahdella vitamiinilisällä, C ja B3, vitamiinien virallisia saantisuosituksia huomattavasti korkeampina annostuksina, vaikuttamaan ahdistuneisuuteeni, mielialaani, nukkumiseeni ja lisätä samalla huomattavasti todennäköisyyttä etten romahda uudestaan psyykkisesti sairaalakuntoon.

Mistä sain kipinän tällaiseen kokeiluun? Luin erään suosikkikirjailijani Philip K. Dickin elämän loppumetreillä työstämää opusta The Exegesis of Philip K. Dick. Se on koottu hänen sekalaisista kirjoituksistaan, joita hän ei ehtinyt itse julkaista ennen kuolemaansa. Siinä kirjailija avautuu hyvin vastaavanlaisista kokemuksista joita olen itsekin kokenut, ja itselääkinnästään vesiliukoisilla vitamiineilla korkeilla annoksilla, sekä saavuttamistaan positiivisista tuloksista psyyken toimintaan. Hän ei kertonut yksityiskohdista, joten jouduin Googlettamaan asiaa, ja törmäsin lopulta ortomolekylaariseen lääketieteeseen ja sitten erääseen alan pioneereista / populärisoijista, tohtori Abram Hofferiin. Luin joitain hänen teksteistään. Innostuin. Tilasin melkein samoin tein 200 kpl 500 milligrammaista niasiiniamidia. Koe jatkuu kun tuotteet saapuvat, raportoin tuloksista tänne.

Miksi julkinen terveydenhuolto ei sitten suosittele tällaista kustannustehokasta ja todistetusti toimivaa ja turvallista lähestymistapaa psyyken ongelmiin? Veikkaan, että se liittyy ”follow the money” ilmiöön. Vitamiineista ei kukaan hyödy taloudellisesti riittävässä määrin. Niitä kun ei saa patentin alle. Psyykenlääkkeissä on sen sijaan korkeat katteet, ja ne ovat yleensä KELAn kautta valtion korvaamia. Potilas ei onneksi ole maksumies, mutta raha valuu valtion kirstusta KELAn kautta lääketehtaille. Epäilen, että reseptien kirjoittajat asiakasrajapinnan myyntiedustajina saavat myös hyötyä tavalla tai toisella…

EDIT

Nyt olen reilun viikon ajan syönyt C-vitamiinia noin 2000 – 3000 mg / vrk annostuksella, aamupainotteisesti. Päiväväsymykseni on sen avulla oleellisesti laskenut: olen virkeämpi. Myöskään tarvittavia ahdistuslääkkeitä minun ei ole tarvinnut tänä aikana ottaa, minkä lasken huomattavaksi plussaksi.

Niasiiniamidia olen myös päässyt kokeilemaan muutaman päivän ajan. Eilen nostin annostuksen 1500 mg / vrk, jaettuna 3 annokseen pitkin päivää, koska valmisteen turvaraja on 12,5 mg per painokilo, ja tuo on siten minulle ylipainoisena vielä turvallista. Jotkin sivustot suosittelevat molemmille vitamiineille vieläkin korkeampia annostuksia optimaalisen terapeuttisen vaikutuksen saavuttamiseksi, mutta itse ajattelen, että pienin vaikuttava annostus on se, mihin tähdätään. Olen huomannut, että unenlaatuni on jo parantunut tällä nykyisellä annostuksella. Unessa on yhä hieman ongelmaa kokonaispituuden suhteen, mutta nyt on ollut jo sellaisia öitä, että nukun pitkiä jaksoja heräämättä välillä. Se on minulle uutta, koska yleensä uneni on sangen katkonaista. Eräänä yönä nukuin 8 tuntia yhdellä heräämisellä, mikä oli jo suuri voitto. Enemmän tällaista toivoisin kokevani ja ehkä pidemmällä aikajaksolla vitamiinien vaikutus lähtee paranemaan entisestään. Päivittelen tänne sitten kokemuksiani.

Eräitä kummallisia unia / tapahtumia

Seuraaviin tapahtumiin voisi löytyä osittainen selitys uniapneastani, mutta en voi ymmärtää jokaista näistä edes sen kautta, vaan ne ovat minulle yhä selittämättömiä ilmiöitä.

Näin kerran, pari vuotta sitten, useaa sisäkkäistä unta yhtä aikaa. Mitä tarkoitan tällä? Näin siis unta siitä, että olin nukkumassa sängyssäni. Unessani heräsin ikään kuin unestani, nousin sängystäni, jossa oikeastikin nukun, ja touhusin päivääni eteenpäin jo melko pitkälle – kunnes heräsin uudestaan sängystäni. Tätä toistui muistaakseni kolmisen kertaa. Heräämiset olivat siten valeheräämisiä ja tapahtuivat uneni sisällä. Lopulta en ollut ollenkaan varma siitä, oliko sillä hetkellä kokemani todellisuus unta unen sisällä, eräänlainen unikupla odottamassa puhkeamistaan, vai oliko kyseessä aito herääminen ja kokemus todellisuudesta. Unet muistuttivat siinä määrin tätä aitoa todellisuutta, etten saanut kovin pian asiasta selvyyttä.

Toinen kummallinen uni-ilmiö on unihalvaus ja siihen liittyvä ns. ”old hag” eli vanha noita-akka. Heräsin sängyssäni siihen, että en voi liikuttaa kehoani. Yläpuoleltani, katon läpi tuli läpikuultava harmaa ja aaltoileva noita-akkaa muistuttava ilmestys, jolla oli pitkät ja terävät hampaat. Se näytti kuolleelta. Se alkoi vetää minua irti kehostani katon läpi. Huusin ”Apua, apua!”, mutta mitä suustani todellisuudessa pääsi ulos oli pelkkää pihinää. Se oli kuitenkin tarpeeksi herättämään eri huoneessa nukkuvan puolisoni, joka tuli herättämään minut. Olin silminnähden järkyttynyt. Mikä erottaa tämän muista tavallisista painajaisista on se, että useilla ihmisillä on raportoitu, että he kokevat juuri tämän saman painajaisen vanhoine noita-akkoineen. Eli hän/se pääsee useiden ihmisten uniin, mikä sitten onkaan. Itsekään en ollut tästä ilmiöstä ennen sen kokemista kaiketi kuullut edes mitään. Eli se edellyttää kollektiivisen alitajunnan toimintaa, tai jotain muuta yhtä kummallista selitystä.

Kolmas kummallinen ilmiö ei niinkään liity uneen vaan mitä unen aikana asunnossamme on tapahtunut. Eräänä aamuna heräsin näet siihen, että uusi chronografini joka oli yöllä ranteessani pyöri taaksepäin. Katsoin vuosilukua ja se näytti, että oltiin menty 13 vuotta taaksepäin ajassa ja edelleen rullattiin taaksepäin. Viisareiden ja diginäytön näyttäessä eri aikaa olin mykistynyt enkä osannut laittaa kelloa enää uudestaan aikaan. Vein sen korjattavaksi. Kelloseppä sanoi, että vain erittäin vahva magneettikenttä tai erittäin vahva isku voisi selittää kellon temppuilun. Se ei toistunut tämän kyseisen yön jälkeen. Lisäksi öisin jotkin tavarat olivat kyseisenä ajankohtana vaihtaneet itsestään paikkaa. Voi olla, että perheessäni on unissakävelyä, mutta en mene siitä täyteen varmuuteen, koska kukaan meistä ei ole nähnyt toistaan kävelemässä unissaan.

Tällaiset tapahtumat saisivat varmasti useimmat ihmiset pohtimaan josko jotain kummallista on todellisuudessa kehitteillä sen sijaan, että kyseessä on vain pelkkä uni. Esimerkkejä tällaisista kummallisuuksista on minulla enemmänkin, mutta nämä riittäkööt tässä yhteydessä.

Häiriöt aika-avaruuden kudelmassa ja Kuoleman ennenaikainen vierailu ovat käyneet mielessäni kun olen näitä koettanut itselleni selittää, erilaisten ontologisten tulkintojen lisäksi, jotka jääköön mainitsematta tässä yhteydessä. Kyseessä voi olla myös temppuileva mieleni – selitys, jonka haluaisin selittää pois.

Harmi, etten voi aloittaa uniapneaan CPAP -hoitoa. Kokeilin sitä jo puoli vuotta, ja se tehosti painajaisiani siten, että näin niitä joka yö. Sain aina ensimmäisen 1,5 tunnin unisyklin tehokasta painajaisunta, erittäin realistisia monessa mielessä, minkä jälkeen en enää uskaltanut muutamaan tuntiin nukkua. Loppuyön jouduin sinnittelemään laitteella tai ilman. Eli näillä mennään.