Oodi eräälle pihlajapuulle

Kuulaan kirpakka syyspäivä

oli tässä taannoin, nyt muisto vain.

Pihlaja, oranssin punaisine marjoineen

ruokki silloin pihan linnut

ja oli ruskan tanssin myötä

elämä virtauksen keskus

hetken aikaa, kukoistaen

antaen kaiken omastaan –

mitään pyytämättä, koska

lahjaksi oli saanut:

valon

lämmön

veden

tilan

kaasut ja

maaperän ravinteet –

sekä elämän hengen

koodattuna jokaiseen soluun.

Jokaisessa marjassa uuden puun mahdollisuus.

Tarinat pihlajasta

elähdyttävät lintusukupolvien

sulosointujen kuulijoita

vielä kun puu taipuu

jo ajan hampaan alle.

Kunpa joku laulaisi

joskus myös meistä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s