”Sitä samaa.”

”Sitä samaa…”, eli mitä minulle toisin sanoen joskus kuului?

MUSTA VIITTANI.

Sisäänpäin käpertynyttä tuskaista olemassaoloa
ilman todellista yhteyttä toisiin, Jumalaan tai omaan itseen.
Päivä päivästä toiseen ja sitten taas kolmanteen,
silkkaa sinnittelyä, ilman koettua päämäärää tai tarkoitusta..

Tätäkö on masennus?

Luulin sitä joskus vain sairaudeksi,
jonka voisi selättää, mutta se onkin toisinpäin –
makaan kyljelläni peiton alla sikiöasennossa ja itken.

PAIKATTA MAAILMASSA (JA AJOIN SEN ULKOPUOLELLA)…

ERIYTYMINEN?

Kosmista psykedeliaa Luojan luomissa väreissä.
– Luojan luomien luomiväreissä?

Näen itseni etäältä, olen loitontunut kehostani jälleen.
Jotain liian kamalaa ajateltavaksi on kai ajautunut ajatuksiini.
Luulen etten kestä sitä ja pakenen sitä itseeni,
olen kuin orpo lapsi ilman kotia.

Tuhannet miljoonat näppäimeniskut eivät korvaa tai selitä
pelossa unohdettua lupaa elää itse omaa elämää.

Unohdettua minuutta, särjettyä, syrjään heitettyä,
rikottua, raiskattua, tyhjää.

Kuin ketju elämättömiä päiviä.

Olen, mutta onko se totta?

Olenko?

LEIMA OTSAAN

Sinistä valoa satoi yhtäkkiä taivaalta
Entiteetti Kuussa: satoja silmiä, kymmeniä lonkeroita
Päänsisäistä telepaattista viestintää
Elämänlaajuista ymmärrystä silmänräpäyksessä
Uusia maailmoja ennen kokemattomilla värähtelytaajuuksilla
Ilman aikaa, kehoa ja varsinaista kokemisen keskusta,
kauniimpana kuin kaikki maailman jalokivet.
Eläimillä, joita maa ei (enää?) päällään kanna…
Iloa, rauhaa, sateenkaaren väristä kimallusta jälkikuvaan…
Ylikierroksia, pakonomainen tarve kertoa kokemuksesta,
kirjoittaa, tulla ymmärretyksi – ilman mahdollisuutta.

Kuulostaako tämä teistäkin aivan pähkähullulta?

Minulle se oli päivä jolloin sain vahvistuksen
Sekä uskolleni, että hulluudelleni;
mutta voiko toista olla erossa toisesta –
entä voiko usko näkemisellä ja kokemisella olla enää uskoa?

MULKAISU

Miksi katsotte minua noin?

Ehkä se johtuu siitä, että olen näkymätön,
ja takanani esiintyy mielenkiintoinen sirkus

Koska minussa ei ole mitään nähtävää, saati sitten,
että katsoisi jollain aivan tietyllä tavalla kieroon – juuri noin!

Onhan toisaalta varsin itsekeskeistä ajatella,
että teitä oikeasti kiinnostaisikaan…

TULEVAISUUS

Kukaan ei voi antaa minulle mahdollisuutta olla oma itseni
Jos olen unohtanut mitä se tarkoittaa

Siksi etsin.

Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan,

Niinhän sanotaan…

Mutta missä kummassa kontekstissa tämä yhteensopimaton
voisi liittyä maailman ”ehjien” joukkoon?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s