Elämä banaanilaatikoissa

Silloin tällöin ihmisen elämässä tulee vastaan vaihe, jolloin muutetaan uuteen kotiin. Vaihe on hektistä pyöritystä mieleltään täysin terveellekin ihmiselle, mutta maniaan taipuvaiselle se viskaa bensaa liekkeihin. Muutos ja jatkuva tekeminen ja tarve muistaa hoitaa tärkeitä asioita aktivoi liikaakin. Ei siten huvittaisi mennä nukkumaan, vaikka väsyttää. Aamuyöstä (kuten nyt) herää myös muutaman tunnin unilta täysin virkeänä, eikä pysty ainakaan heti nukkumaan enää. Itselläni asiaa voi tämän lisäksi selittää meneillään oleva mania/masennuslääkemuutos, joka itsessään on hyvä ja toivottu asia, mutta keskeneräisenä on vain kärsittävä läpi tietyt odotetut haittavaikutukset jotka vaiheeseen liittyvät.

Pidemmän päälle tiedän, että liian vähän nukkuminen on riski terveydelleni. Lyhyellä tähtäimellä se tuo lisää toivottuja tunteja vuorokauteen sekä mahdollisuuden viettää jokusen hetken hiljaisuudessa muiden perheenjäsenten vetäessä sikeitä. Lyhyen tähtäimen palkinto on lähempänä kuin pitemmän tähtäimen vaara. Tilanne on hoitavan lääkärini tiedossa, eikä siitä ole syytä huolestua sen enempää: mutta minun on itse hyvä se tiedostaa, ja koettaa hakea siihen omahoidon kautta parannusta.

Eletty elämäni on siis tällä hetkellä pakattuna isoon kasaan banaanilaatikoita olohuoneen nurkassa. Mukana on monenlaista varsin turhaakin krääsää, jota on tarttunut retkiltä mukaan, mistä ei osaa luopua. Sen huomaa siitä, että voisin elää uudessa kodissamme melko pitkäänkin ja onnellisesti edes purkamatta noita laatikoita, jotka ovat yhä jäljellä, elleivät ne olisi esteettinen haitta ja toisi lisää turhia vaaranpaikkoja taaperollemme. Miksi ihminen sitten kerää tavaraa, jota ei välttämättä tarvitse? Onko se sitä, että lapsena olisi halunnut omistaa jotain, mihin ei sitten ollut varaa, ja nyt aikuisena on saatava samat lelut? Onko se sitä, että hakee turvallisuutta materiasta? Onko se sitä, että lukittautuu menneisyyteen ja muistoihin muistoesineiden kautta? Jossain määrin tavaran paljous voi olla hyödyllistä, jos niihin ei kiinny liiaksi, ja osaa antaa tarvittaessa tarvitsijalle omastaan eteenpäin. Silloin tavaravuorikin voi olla siunaukseksi. Muussa tapauksessa se on eräänlainen pallo jalassa, jonka huomaa viimeistään kantaessaan muuttolaatikoita asunnosta toiseen ja eläessä niiden tai niiden sisällön kuorruttaman kodin keskellä.

Jeesus toi ilmi, ettei ihminen voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. En osaa sanoa, onko ylimäärän omistaminen mammonan palvontaa, mutta on se askel siihen suuntaan. Pitää koettaa yksinkertaistaa elämää ja laittaa tavaroita kiertoon, joita ei itse tarvitse. Niistä voi olla muille enemmän iloa. Menetelmiä, joita voi hyödyntää, ovat erilaiset nettikirppikset, annetaan/vaihdetaan ryhmät, lahjoittaminen johonkin hyvää tarkoitusta ajavaan kirpputoriin tai yhdistykseen, suorat lahjoitukset sekä vienti erilaisiin asianmukaisiin kierrätyspisteisiin. Nykypäivänä kannattaa välttää käyttökelpoisen tavaran heittämistä sekajätteeseen viimeiseen asti, koska ympäristöä olisi hyvä suojella pidentämällä hyödykkeiden elinkaarta.

No tämä nyt rönsyili vähäsen, mutta se sallittakoon. Nuku hyvin Suomi, minä valvon yössä ja jatkan katkenneen kasettini teippailua ja kelailua mm. näiden kirjoitusten muodossa.

Yksi vastaus artikkeliiin “Elämä banaanilaatikoissa

  1. Tsau. Tarpeellista tosiaan on vähän, tai yksi ainoa. Luovu vaan rohkeasti vanhasta roinasta.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Veli-Pekka Saviastia Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s