Vauvan syöttäminen oppimiskokemuksena

Elämässä pitää olla sinnikäs. Ei saa luovuttaa heti. Etenkin alku on aina hankalaa; ensimmäistä lusikallista on vauva aina vaikea saada syömään. Seuraavat lusikalliset saatetaankin sitten jo (monesta tekijästä riippuen) syödä jopa suurella innolla. Aina ei tosin ole niin hyvä onni. Ennen pitkään kuitenkin halutaan jo syödä omin käsin.

Heittäisin teille tässä sellaisen ajatuksen, että ”lasta, myös Jumalan lasta, tuetaan hänen kasvun vaiheidensa mukaisesti”.

Analogioita ja vertailukohtia on näin isänä helppo löytää oman lapsensa kasvun seuraamisen ja tukemisen kautta omaan kasvuun kristittynä, ja lopulta jopa omaan kuntoutumisprosessiin. Olen kokenut saavani tukea kuntoutumiseen monelta taholta. Ystäväni ovat tukeneet minua monessa vaiheessa parhaansa mukaan. Joskus olen saanut jeesata heitä myös takaisin. Aina näitä tapahtumia ei voisi edes ajallisesti erottaa toisistaan, koska auttamisesta tulee yleensä itsellekin hyvä mieli. Ystävieni ohella myös vanhempani, siskoni, vaimoni, ja muu perheeni on ollut aina hyvin tukenani.

Myös virallinen terveydenhuoltojärjestelmä on ollut ainakin jossain määrin avuksi osastohoitoineen, terapioneen ja lääkkeineen. Tosin jos olisin joutunut elämään pelkästään sen tuen varassa, mitä julkinen terveydenhuolto tarjoaa, pelkään, etten olisi nyt tässä kirjoittamassa. Jumalalle kiitos, minulle on siunaantunut jo ennen sairastumistani tukiverkostoa, ja tämä laajeni edelleen sairastumiseni jälkeen, samalla kun sieltä karsiutui sellaisia ihmisiä jotka eivät halua tukea heikompiaan.

Tästä päästään tärkeimpään tukijaan, joka minulla on, kaikkivaltiaaseen kolmiyhteiseen Jumalaan. Hän on ikuisesti muuttumaton maailman myllertäessä, ja Häneen voi aina luottaa, siinä missä ihmisiin aina ei voi. Seurakuntalaiset ovat myös olleet hyvin mukana prosessissani ja muistaneet minua paljon rukouksin. Olen saanut jakaa kuulumisia, kokenut rukousyhteyttä, saanut tutustua Raamatun maailmaan ja totuuksiin ja saanut samalla uusia ystäviä ja elämänsisältöä. Olen saanut seurakunnasta sopivasti sopivanlaista tekemistä, mikä on tukenut tunnettani siitä, että olen edes jollain tavalla osallinen ja liitetty yhteiskuntamme toimintaan.

Myös kolmannesta sektorista on löytynyt mukava tukiyhdistys, jossa paikalliset päihde- ja mielenterveyskuntoutujat viettävät aikaansa. Olen saanut siellä toteuttaa itseäni suunnittelemalla ja vetämällä ryhmiä, osallistua muiden vetämiin ryhmätoimintoihin, särpiä kahvia, keskustella, lueskella, ja vain olla hiljaa itsekseni ihmisten keskellä, silloin kun ei huvita, tai ei oman psyykkisen voinnin takia kykene tekemään juuri mitään muuta rakentavaa.

Yksi vastaus artikkeliiin “Vauvan syöttäminen oppimiskokemuksena

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s